Kapteenska on kartoittanut (siis nimenomaan piirtänyt karttaa) uuden veneen säilytystiloja. Syvyyksiä, leveyksiä, korkeuksia. Saavutettavuutta. Vesivahinkojen mahdollisuuksia. Ensimmäinen haaste on tietenkin erilaisuus. Kaikilla tavaroilla oli omat paikkansa vanhassa veneessä. Nyt kun tilat ovat erilaiset, pitää löytää uudet paikat.
Lattian alla on runsaasti hyvää tilaa säilykepurkeille, tölkeille, pulloille yms esineille, jotka eivät hätkähdä mahdollisesta vesitilkasta. Sovittelin tiloihin erikokoisia muovikoreja, jotta mieliharrastukseni lajittelu olisi mahdollista.
Sohvan alla on myös hyviä tiloja. Muropaketteja, näkkileipää, riisiä, pastaa. Muovikorit ovat edelleen mahdollisia tarvaroiden organisointiin, mutta taidan päätyä kuitukangaskasseihin. Ne luontuvat paremmin vaihtelevanmuotoisiin, mutta melko isoihin tiloihin. Vesivahingotkin ovat epätodennäköisempiä kuin lattian alla.
Koukkuja pitää hankkia lisää, meitähän voi olla aika monta ripustamassa pyyhkeitämme. Salongin vessan suihkutilaan tulee tanko, jossa säilytetään kastuneita purjehdusasuja - todennäköisesti kuiviakin, koska ne eivät taida mahtua muualle. Emme ole vielä koskaan ottaneet suihkua veneessämme.
Arvokkainta tilaa ovat kaapit ja laatikot. Kirjaston jo perustimme, ja astiat löytävät helposti paikkansa. Viinilaseille aion ommella kankaisen pussin, jossa on 6 lokeroa. Paikka tälle on jo todettu.
Mutta mihin ihmeeseen laitamme merikortit? Karttapöytä on liian pieni niille. Ei kai kukaan sentään lähde merelle pelkän plotterin varassa?!
sunnuntai 15. toukokuuta 2011
Uuden veneen säilytystilat
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti