Paikattu purje

Kapteeni ja kapteenska ahersivat välillä maissa, ja vene pääsi käymään sillä aikaa Visbyssä asti. Nuoriso jaksaa. Nyt vielä päästiin tekemään lyhyt hieno matka. Mitenköhän voisi vahvistaa merielämästä nauttimisen kapasiteettia? Kuten aurinkoenergiaa, meren ja saariston hienoutta on tarjolla enemmän kuin ehtii itseensä imeä, ja varastointiin ei ole tarjolla akkuratkaisuja.

Pikku vinkki: jos veneessä on vahva henkilö, joka kiskoo skuuttinarua, ison nostinta tai muuta säätöä, tai on hankittu sähkövinssi, koska kapteenska ei ole riittävän vahva henkilö, kannattaa herkistyä lausahdukselle: ”tämä tuntuu nyt kovin tiukalta”. Tähän ainoa oikea vastaus on: lopeta heti hyvä ihminen!” Tiukkuus nimittäin yleensä johtuu siitä, että jotain on jumissa ja menee kohta rikki, jos vielä kiskotaan.

 

Tällä reissulla tulin repineeksi isopurjetta rikki. Painoin sähkövinssin nappulaa peukalo punaisena ja jupisin, että sen pitäisi vielä nousta pitemmälle. Purje nousee siten, että mastossa olevassa urassa liukuu purjeeseen kiinnitettyjä muovisia tai metallisia juoksijoita, ikään kuin verhoon kiinnitetyt nipistimet verhokiskossa. Noh, alin näistä oli päässyt jumiutumaan, koska uran alareunassa oleva toppari oli löystynyt. Kun väkisin kiskoin, niin fiksuin antoi periksi, ja sehän oli purjekangas.

Hätä ei ollut tämän näköinen. Reivillä saatiin rikkoutunut osa piiloon ja purje toimivaksi. Matkan aikana tuulet olivatkin sitä luokkaa, että ykkösreivi oli paljon käytössä. Sen pienen tyynen hetken aikana eräänä aamuna levitimme koko komeuden esiin ja paikkasimme rikkoutuneen osan sinisellä purjeteipillä ja parilla vaivalloisella purjelangan ompeleella.

Kulttuuriteko Kustavissa

Visiittisuuntautunut purjehduksemme päättyi Peterzenin mainioon turvasatamaan, josta nuorempi miehistö lähtee pitemmälle purjehdukselle, ei viikoissa vaan merimaileilla mitaten. Pääsee venekin vielä kiitämään. Oma matkamme jatkui autokyydillä tuttuun kohteeseen ystävien kesäparatiisiin.

Reippailimme muutaman kilometrin hienoon kohteeseen, Kustavin Itätaloon. Tilan historia yltää 1600-luvulle. Paikan verkkosivut kertovat lisää, www.itatalo.fi

Meille oli etukäteen tilattu lounas ja esittely. Paikan emäntä kertoo historiaa, nykyaikaa ja tulevaisuuden näkymiä värikkäämmin kuin erinomaiset verkkosivut. Historiaan liittyy kalastajan löytämä aarre, josta kaikki alkoi, ja nykyistä emäntää kohdanneet yhtä yllättävät onnenpotkut. Lounas oli herkullinen ja perinteinen, nokkos-pinaattikeittoa, silakkapihvejä, muusia ja herkullisia makeankiiltäviä porkkanoita, lopuksi kaura-mansikkaleivos.

Talonpoikaiskartano on Museoviraston suojeluksessa. Se ehti ränsistyä pahasti, ja on nyt pikkuhiljaa, huolellisesti perinteitä ja ekologiaa kunnioittaen kohenemassa uuteen kukoistukseen. Siellä voi järjestää monenlaisia tilaisuuksia ja tapahtumia yöpymisineen ja aterioineen.  Tunnelma on ainutlaatuinen. Jotain hyvää ja iloista henkii kaikkialla. Huonokuntoisimpaan, kummittelevaan Flemingin metsästysmajaan emme tosin päässeet, sen tunnelmasta en siis tiedä.

Nyt kirjoittaessani alan kiusaantua käyttämistäni sanamuodoista. Otsikon ”Kulttuuriteko” kuulostaa jotenkin kertaluontoiselta, teko tehdään ja sitten on valmista. Näinhän ei näissä vanhoissa rakennuksissa ja mailla tapahdu, kyse on jatkuvasta työstä ja oppimisesta. Toinen väärä ilmaisu on edellisessä kappaleessa: ”on kohenemassa uuteen kukoistukseen”. Ei se itsekseen kohene, aktiivisia tekijöitä on emäntä ja hänen löytämänsä monet hyvät ja taitavat ihmiset. Heidän avullaan ja heidän kauttaan paikan hyvä henki säilyy ja välittyy.

Pyhä ja muukin yksinkertaisuus Kökarissa

Tämän kesän purjehduksemme on piirtänyt rusettia Saaristomeren kartalle ystävien ja sukulaisen mökkien ja muutaman mainion välietapin kautta. Juhannuksen jälkeen ystäväveneemme sai uusien akkujen avulla sähkönsä toimimaan, joten yhdessä on taas seilattu. 

Varsinainen ennalta sovittu kohteemme oli Kökar ja siellä Franciskusdagarna, joiden teemana tänä vuonna oli Enkelhet, yksinkertaisuus. Taustana on Kökariin keskiajalla perustettu fransiskaaniluostari.

http://www.kokar.ax/sv/kokar/turism/upplev/evenemang/franciskusdagarna

Ohjelmaan kuului Pive Toivosen taidenäyttely. Voi miten ihanaa! Akvarelleja saarista ja luodoista, lokeista ja aalloista. Nyt kun ohitamme luotoja, huomaan niiden aika taitavasti muistuttavan Piven maalauksia, eikä siis toisinpäin.

Emme hankkineet taulua, mutta ostimme kirjan Atlantin viemää, vuodelta 2015. Kullakin aukeamalla on yhdellä sivulla hieno akvarelli, kuvausta Atlantin matkan valmistelun vaiheista ja itse matkasta. Kaunis, kiinnostava, syvällinen ja suloinen kirja. https://taidevayla.nettisivut.fi/

Sandvikin satama on huiman kaunis ja ystävällisen taitavasti hoidettu, vuoden 2016 venesataman arvonsa ansainnut. Laaja ja laakea rantakallio on jo reissun väärtti.

Kökarin oleskelu osui sopivasti kovien tuulien aikaan, jolloin veneet viipyivät turvallisissa satamissa joka tapauksessa. Matka jatkui tyynen meren poikki Utöhön.

Merelle ja merellä

Topologinen jatkokertomuksemme edistyi onnelliseen loppuun: purjeen suojapussi saatiin ajoissa korjattuna, ja osasimme asentaa sen paikalleen. Muuten valmistelut etenivät perinteisin menoin: autolastillisia peittoja, liinavaatteita, purjehdusvaatteita, säilyvää ruokaa ja lopulta tuoreempaa tavaraa roudattiin eri iltapuhteina veneeseen. Kuulostaa työläältä, mutta siinä on lukuisia mahdollisuuksia olla tyytyväinen siitä, että osatehtävä on saatu suoritetuksi. Ja kaikki asettuminen käy tyylikkäämmin kuin mikä on mahdollista kertarysäyksellä.

Lähtöpäivänä oli luvassa kovaa tuulta, puuskissa ihan 18 m/sek. Suunta oli aivan tasan vastainen, länteen ja luoteeseen. Jurnutimme koneella ensimmäiseen kohteeseen. Luvattua 18 metrin tuulta ei saatu, todettu maksimilukema oli 16. 

Sama meininki seuraavana päivänä. Kuitenkin auringon alkaessa kimalluttaa vettä ja matkan edetessä huomasin klo 15 että nyt taidan oikeasti olla lomamatkalla. Kivaa!

Juhannusaattoa edeltävänä päivänä Nauvossa ehdimme järjestää veneen valmiiksi vastaanottamaan neljä vierasta, käydä vielä kaupassa ja pitsalla Najadenissa. Sataman ruuhka ei ollut ihan mennävuosien tasoa, mutta kun sataman äänekkäin möykkävene oli meidän vieressämme, laatu korvasi määrän. Juhliva porukka ilmeisesti piti lepovuoroja parhaaseen avomeripurjehdustyyliin, jotta aina muutama jakso mölytä läpi yön ja saman tien aamupäivään, ilman taukoa.

Juhannusjuhlilta saimme mukaan ystäväveneen (sen aina saman), jonka kanssa etenimme ystäväpariskunnan mökkirantaan. Iloisen illan jälkeen koitti hieno aamu, paitsi naapuriveneen sähkösysteemille, jota oli sähkömies äskettäin korjannut 6 tuntia. Se väsähti (systeemi, ei sähkömies) joten paitsi lämppäri ja jääkaappi, myös navigointivälineet ovat poissa pelistä. Mökin isäntä järjesti näppärästi kapteeneille retken Lietoon hoitamaan asiaa (uusia akkuja tms). Kyytiin palautustölkkejä, roskis ja ostoslista. Tässä on uuden jatkokertomuksen alkua.

Topologinen haaste

Nuorena ja pitkätukkaisena kapteeni opiskeli matematiikkaa ja intoili minullekin topologiasta. Selvitimme tänä iltana käytännön harjoituksen alalta. Olin sitä jo pohtinut viime yönä aina kylkeä kääntäessäni, ihan ilman matemaattista välineistöä.

Lazy jackin kangaspussin vetoketjuhan on rikki. Pussia ei siis saa kiinni. Se pitää siis korjauttaa. Korjaamista varten se pitää irrottaa paikaltaan. Kyseinen esine asennetaan paikoilleen eli pujotetaan puomissa olevaan uraan ennen kuin isopurje asennetaan. Sitten yritetään osata kiinnittää purje puomin päähän ja virittää reivinarut niin, että kun pussi suljetaan lasketun purjeen suojaksi, vetoketjun saa tosiaan vedetyksi kiinni eikä mikään naru asetu poikkiteloin. Siinäkin on haastetta, ja joskus asioita tehdään uudelleen ennen kuin kaikki on kohdallaan.

No nyt kaikki oli kertaalleen kohdallaan helatorstain aherruksen jäljiltä. Ja tänään halusimme saada korjattavan pussin irti puomista irrottamatta kaikkea mahdollista ja poistamatta purjetta. Asian taisi ratkaista se, että rikkinäisen vetoketjun hännän sai leikata poikki. Onnistuimme.  Uusi haaste odottaa kun saadaan uusi, ehjä vetoketju.

Purjeet ylös

 

Yksi keväisen saaristoluonnon kauneimmista näyistä on kapteeni ja hänen poikansa asentamassa purjeita, kapteenskan häärätessä sisätiloissa ja poissa tieltä. Pääsimme iltapäivän edetessä kauniiseen helatorstain iltaan purjehtimaan hyvän matkan Hirvensalosta Helsingin suuntaan. Päädyimme yöksi Paraisille pikku satamaan. Kaikki hyvin, ja (vai tahdonko sanoa mutta) kaikenlaista säätöä: ykkösreivi ei sitten ollutkaan ihan niin, mutta se oli kapteenin helppo korjata ennen toista päivämatkaa. Lazy jackin vetoketju on rikki, joten laskettua purjetta hillittiin puomiin purjeiden säilytysnauhojen avulla. Kätevää, muttei tyylikästä.

Toisena päivänä Hankoa lähestyessämme huomasimme, että latat olisi sittenkin pitänyt varmistaa koloihinsa tomerammin. Enää yksi jäljellä purjeessa. Kaunis, sivumyötäinen purjehduspäivä. Tuulisessa satamassa kiinnitys kuudella köydellä. Saunaan sulamaan. Villapaita päälle ja ripeästi rantaan syömään.

Vene luovutettiin nuorisolle loppumatkaksi. Kamalan kylmä. Pitkät purjehduskalsarit unohtuivat päälle koko päiväksi kotiin asti.