Lasikuistin ikkuna |
Pääsimme kyläilemään ystävän saaristomökkiin Nauvon
ulkosaaristoon. Matka oli huikaisevan kaunis, ja paikka hieno esimerkki
perinteisestä, tyypillisestä saaristoelämisestä. Ystävän täti oli jättänyt
perinnöksi suloisen mökin, jonka kirkkaat räsymatot ja vanhat huonekalut
hurmaavat. Venevaja, veneverstas, kalastusveneen ranta ja kukkivat niityt
kertoivat entisestä karun omavaraisesta elämästä. Nautimme herkullisen aterian,
jota mikään omavaraisuus tai karu perinne ei rajoittanut. Yömyssyllä veneessä
ystävän jukeboxiksi nimittelemä kumppani viihdytti meitä lauluilla ja jutuilla.
Kuistilta kohti kalastusrantaa |
Vene oli ihan hienosti peräankkurissa, nokka rannassa, siinä
ainoassa kohdassa, joka oli tarjolla kivikkojen keskellä. Olettaen, että
tuulisi kaakosta tai etelästä. Tuuli kuitenkin voimistui lännestä yöllä, ihan
kuten ennuste lupasi. Tunnin yöunien jälkeen heräsimme keikutukseen ja aloimme
viritellä springiä, ottaa etäisyyttä rantaan, laittaa köysiä rannan koukkuihin
niin, että irrottaminen sujuisi veneestä, ja odotella pimeän väistymistä.
Yritimme nukkuvuoroja, mutta ei siitä mitään tullut.
Neljän maissa otimme aamiaiset ja sitten lähdimme kauniiseen
aamunkoittoon. Tuuli suosi lähtöä, hiljenemällä hetkeksi. Haastetta lisäsi
toisinaan toimiva moottorin vaihde, joka tällä kertaa suostui ensin vain peruuttamaan.
Lopulta päästiin myös eteenpäin, ja purjeet nostettiin heti seuraavaksi.
Ensimmäinen mahdollinen torkkupaikka oli Kirjaisten
lahdella, parin tunnin matkan päässä. Saimme keula-ankkurin pohjaan ja
asetuimme aamutorkuille. Ankkuri ei lopulta pitänyt, joten unet jäivät
runsaaseen tuntiin. Ehdimme ottaa uudet, tuhdimmat aamiaiset ja laittautua
päivän purjehdukseen.
Reipasta luovia kaksin reivein Airistolle ja Turkuun.
Pääsimme onnellisesti ja ehjänä Hirvensaloon telakan laituriin jättämään
venettä korjattavaksi – reistailevan vaihteen kanssa ei uskalla jatkaa matkaa.
Illalla Turkuun ystävän kanssa pizzalle. Meriteemaa jatkettiin: Pub Niska Aurajoen
rannassa on ahvenanmaalainen.
Yöunet jäivät alle kymmeneen tuntiin, mutta olihan se hyvä
alku. Aamulla raivasimme veneen korjaajia varten ja muutimme tavaramme kotiin.
Jos korjaus onnistuu ajoissa, vene pääsee vielä nuoriso-osaston kanssa
matkalle.