Kulttuuriteko Kustavissa

Visiittisuuntautunut purjehduksemme päättyi Peterzenin mainioon turvasatamaan, josta nuorempi miehistö lähtee pitemmälle purjehdukselle, ei viikoissa vaan merimaileilla mitaten. Pääsee venekin vielä kiitämään. Oma matkamme jatkui autokyydillä tuttuun kohteeseen ystävien kesäparatiisiin.

Reippailimme muutaman kilometrin hienoon kohteeseen, Kustavin Itätaloon. Tilan historia yltää 1600-luvulle. Paikan verkkosivut kertovat lisää, www.itatalo.fi

Meille oli etukäteen tilattu lounas ja esittely. Paikan emäntä kertoo historiaa, nykyaikaa ja tulevaisuuden näkymiä värikkäämmin kuin erinomaiset verkkosivut. Historiaan liittyy kalastajan löytämä aarre, josta kaikki alkoi, ja nykyistä emäntää kohdanneet yhtä yllättävät onnenpotkut. Lounas oli herkullinen ja perinteinen, nokkos-pinaattikeittoa, silakkapihvejä, muusia ja herkullisia makeankiiltäviä porkkanoita, lopuksi kaura-mansikkaleivos.

Talonpoikaiskartano on Museoviraston suojeluksessa. Se ehti ränsistyä pahasti, ja on nyt pikkuhiljaa, huolellisesti perinteitä ja ekologiaa kunnioittaen kohenemassa uuteen kukoistukseen. Siellä voi järjestää monenlaisia tilaisuuksia ja tapahtumia yöpymisineen ja aterioineen.  Tunnelma on ainutlaatuinen. Jotain hyvää ja iloista henkii kaikkialla. Huonokuntoisimpaan, kummittelevaan Flemingin metsästysmajaan emme tosin päässeet, sen tunnelmasta en siis tiedä.

Nyt kirjoittaessani alan kiusaantua käyttämistäni sanamuodoista. Otsikon ”Kulttuuriteko” kuulostaa jotenkin kertaluontoiselta, teko tehdään ja sitten on valmista. Näinhän ei näissä vanhoissa rakennuksissa ja mailla tapahdu, kyse on jatkuvasta työstä ja oppimisesta. Toinen väärä ilmaisu on edellisessä kappaleessa: ”on kohenemassa uuteen kukoistukseen”. Ei se itsekseen kohene, aktiivisia tekijöitä on emäntä ja hänen löytämänsä monet hyvät ja taitavat ihmiset. Heidän avullaan ja heidän kauttaan paikan hyvä henki säilyy ja välittyy.