Kapu ja minä olemme seilanneet yhdessä noin 40 kesää,
nykyiselläkin veneellä jo kuusi kesää. Matkakumppanimme omassa veneessään,
jonka nimen alkukirjain on L, ovat tehneet kesämatkoja kanssamme parikymmentä
vuotta. Jutuissa on siis jo tiettyä tuttuutta. Näin se menee.
Ystävien vene L pärjää meitä paremmin tiukassa
vastatuulessa. Kapteeni: ”L nousee ylemmäs tuuleen. Nyt tarvittaisiin genoaa.”
Kapteenska: ”Mutta itseskuuttaava fokka on pelastus luovissa. En jaksais
veivata sitä genoaa joka käännöksessä.”
Matkantekoon ja reitin valintaan liittyy epävarmuuden
hetkiä. Kapteeni: ”Mitä kautta ne oikein menee?” Kapteenska: ”Ettekö te sitten
sopineet miten mennään?!” Kapteeni: ”Pitäiskö tuosta raosta mahtua?”
Satamaan saavuttaessa havaitaan tungosta ja pohditaan keulan
kiinnittämistä laituriin. Kapteeni: ”Ei voi olla totta!” Kapteenska: ”Meidän
keulasta on kamala mennä maihin.”
Matkalla ihaillaan maisemia: ”Tästä on tultu monta kertaa.” ”Kato
noita kallioita!”
Purjeita säädetään tuulen mukaan. Kapteenska: ”Voisko
löysätä purjeita, nythän ollaan sivutuulessa?” Kapteeni: ”Ei kannata, pian
pitää taas nostaa kurssia.” Kapteeni: ”Tuuli on heikentynyt, päästetään reivi
pois.” Kapteenska: ”Ei kannata, pianhan purjeet pitää laskea kun ollaan melkein
perillä”.
Ja illan tullen: ”Onpa kaunis yö!”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti