Purjeet ja kausi paketissa

Hienon kesän jälkeen on tapana ajatella, että tehdään vielä muutama lyhyt, kaunis reissu syksyllä. Siihenhän olisi jäänyt aikaa, jos emme olisi viettäneet kuukautta ihan muulla matkalla. Sieltä palattua voisi luulla, että käytännön asiat vievät, eikä purjehtimaan ehdi. Se mikä vei, oli lähes hurmioitunut kulttuuri- ja ihmisten tapaamiskierros. Kaupunkielämä kietoi syliinsä.

 

Pariin kertaan lykättyjä konsertteja, pitkästä aikaa RSO:n konsertissa läsnä, musiikilla ja hyvällä ruoalla höystettyjä kokouksia, ystävien tapaamisia, näyttelyjä. Purjehdus alkoi asettua siksi toiseksi todellisuudeksi, johon sujahdetaan taas ensi kesänä.

 

Kapteeni on kaiken keskellä hyörinyt veneellä säätämässä, varmistamassa, tarkistamassa, kokeilemassa, jotta ensi kesänä kaikki olisi vielä paremmin Venehän oli meillä ensimmäistä kesää, ja siinä on opittu ja nähty parannuskohteita. Minä keräsin lopulta kotiin ruokaöljyt, teepussit, kuppikeitot, tomaattimurskat ynnä muuta sellaista, jota oli jätetty siltä varalta, että vielä päästään matkalle. Tulihan sieltä myös peittoja pestäväksi ja vinttiin vietäväksi, ja muut kookkaampaa ja työläämpää puuhaa. Kaikki tämä oli paljon, paljon, paljon kevyempää kuin viime syksynä, jolloin tyhjensimme ja putsasimme edellistä venettämme myyntiin.

 

Kapteeni oli taas kerran askartelemassa veneellä. Oli kaunis, lähes tuuleton päivä. Sataman täydeltä vihelteleviä kapteeneita laittelemassa veneitään talvikuntoon. Naapurikapteeni huomautti, että on kovin sopiva sää ottaa purjeet pois, ja että seuraavaa sopivaa päivää saisikin taas odottaa. Tässä puuhassa tuulesta on merkittävää haittaa. Niinpä kapteenska pääsi saman tien mukaan nauttimaan aurinkoisesta syyspäivästä, purjehommiin. 

 

Olen pitänyt juuri tätä tehtävää aikamoisena painajaisena. Monen vuoden ajan sen on hoitanut juniorikapteeni seurueineen, meidän ulkomaansyksyjemme aikana. Viime syksynä jouduin mukaan taisteluun, ja se olikin tolkuttoman raskasta. Vaan nytpä uusi, pienempi, helpommaksi tarkoitettu veneemme osoittautui tässäkin asiassa helpommaksi. Ei tuskaa eikä ponnistusta. 

 

Seuraava helpotus realisoituisi vietäessä venettä talvisäilytykseen. Pitkään veneemme oli hyvässä hoidossa Turussa Hirvensalossa, mutta olihan siinä siirtämistä keväisin ja syksyisin (junioriporukalla tosin syksyt), ja syys- ja kevättoimet olivat matkan takana. Nykyinen vene hankittiin Uudestakaupungista, ja siinäpä sitä olikin. Logistiikka muistutti vanhaa ”susi, vuohi ja kaalinkerä” -tehtävää, vaikka tässä kukaan ei olisikaan syömässä ketään.

 

Nyt matkaa oli tiedossa kai noin varttitonnin putputtelu satamasta telakalle. Helsingistä Helsinkiin. Odotin keikkaa lähes innostuneena.

 

Siihen ehti väliin flunssa, en voinutkaan mennä kapteenin avuksi. Juniori tekee töitä arkisin (hyvä niin), eikä ollut kutsuttavissa hätään perjantaiaamupäivänä. Mutta kapteeni sai ystävän apuun. Hyvin meni, kuulemma, ja lounaat maistuivat. Itse sain virua rauhassa kotona – virun itse asiassa edelleen. Tämäkin haaste ratkesin helpommin nykyisessä tilanteessa. Ensi keväänä valmistelujen pitäisi olla helpoimmat naismuistiin.

 

Hyvin menee, mutta menköön.

 

Hohdokkaita saaristokohteita Ahvenanmaalla ja lapsiperheen helpotus Kustavissa

Ahvenanmaan pohjoispuolella, Kumlingen kunnassa, Bärön saaressa on syystä kuuluisa ravintola Glada Laxen. Laituripaikan voi varata samassa puhelussa kuin ravintolapöydän. Sinne myös kuljetetaan autotien päästä veneellä. Kalaruoat ovat ihania, ja Henrikin lammas myös. 

Maarianhamina on välttämätön kohde veden, sähkön, septityhjennyksen, roskiksen (superhyvä lajittelu!), pyykin ja ruokaostosten takia, mutta on siellä muutakin. Ahvenanmaan taidemuseossa on aina jokin hieno näyttely, tällä kertaa Lars Lerinin akvarelleja. Upeita. Aiheet urbaaneja, humaaneja, luontoa… Åssin paviljonki rannassa ylitti odotukset tällä kertaa. Pub Albinin pizzat ovat herkkua.

Enskär on pieni matala saariryhmä Eckerön länsipuolella, puolimatkassa Ruotsiin. Entinen merivartioasema, ja on sillä sotaisampaakin historiaa. Kaunista! Savukalaa myytävänä. Ei ehkä paras myrskynviettopaikka. Kuva on Enskäristä. 

Vårdön Vargata oli uusi kokemus – sekin on hienoa, että näillä maileilla löytyy vielä uusi kohde! Hienot suihkut, ja mainio ravintola rannassa. 

Äskettäin laivueeseemme liittyi kolmas vene, jossa reissaa lapsiperhe. Vakiokohteemme 

Peterzenin satama Kustavissa osoittautui mainioksi lapsille (ja samalla vanhemmille). Monipuolinen leikkipaikka rannassa kuhisi eri-ikäisiä lapsia, ja saunan kohdalta hypittiin uimaan niin että roiskui. Kävelykohde Keramiikkapajan kahvila on kuuluisa maailman parhaista munkeistaan. Taas maistui. Satamaluettelot tuntevat paikan nimellä Parattula, Saviletto.

Purjehdus ja aika

Olen aina tykännyt niin pitkistä purjehdusmatkoista, että melko pitkään voi nauttia siitä illuusiosta, että aikaa on rajattomasti. Vasta sitten joskus aletaan suunnitella paluumatkan etappeja niin, että saavutaan sovittuun aikaan sovittuun paikkaan, jotta seuraavat purjehtijat pääsevät lomareissuunsa sovitusti. Taas olemme monen viikon matkalla, jolla päästään tähän tunnelmaan. Purjehdus on mainio tapa kokea elämä tässä ja nyt. On tietysti suunniteltu reissua, ja jokaisen päivän kohde ja reitit päätetään sääennusteiden sun muiden asioiden mukaan. Mutta kun sitten päivän purjehduksella ollaan, säät ja ilmat ovat mitä ovat ja me säädämme purjeita. Joskus ehtii muistella menneitä ja miettiä tulevia pitkäänkin, mutta tilanteen tullen ajatus ja lause katkeaa ja tarpeen mukaan reivataan ja veivataan, käännetään ja väännetään, nostetaan ja lasketaan. Asiaan palataan kun ehditään ja jos muistetaan. Ei ole muuta kuin nykyhetki.
Samoin maisema, josta nautimme, on juuri se mikä on, juuri nyt. Taivaan ja veden väri, saarien tummuus tai valoisuus määräytyy auringon ja pilvien mukaan, meidän tilauksistamme riippumatta.
Toisaalta tässä ja nyt olemme paikassa ja tilanteessa, joka on sama kuin monta kertaa aikaisemmin. Sujahdamme ajattomaan olotilaan, toiseen todellisuuteen, jossa eri vuosien purjehdusmatkat ovat läsnä samanaikaisesti. Olemme lipumassa tuttua reittiä ja muistamme päällekkäin aikaisemmat kerrat: missä veneessä, kenen kanssa, millainen sää, mistä tulossa, mikä tunnelma.
Muuten vene-elämään kuuluu paljon arkista kalenteriajan kulun pohdintaa. Matkalle lähdettäessä veneessä olisi vielä paljon fiksailua ja järjestämistä. Tarkoitus on hoitaa näitä asioita matkan alussa, heti kun on aikaa. Yhtäkkiä olemme matkan puolivälissä ja näitä heti alussa hoidettavia asioita on vielä jäljellä enemmän kuin tehtynä. Herää tietoisuus ajan kulumisesta.
Vaatteiden riittävyys ja pyyhkeiden vaihto herättävät myös kysymyksiä matkan kestosta. Montako päivää vielä per jäljellä oleva paita? Ja ruoat: milloin vihannekset nahistuvat? Entä jääkaappitavaroiden päivämäärät? Riittääkö vai pitäisikö ostaa lisää? Siinä lasketaan päiviä matkan loppuun, vaikka ollaankin villejä ja vapaita ja eletään hetkessä.

Iso jännitysmöykky murenee edelleen pala palalta

Ei meinaa ehtiä veneilystä kirjoittamaan, kun aika menee veneillessä ja muuten venehommissa!
Jo viimeksi raportoimani siirtoviikko Uudestakaupungista kohti Helsinkiä jatkui kylmänä ja kiinnostavana, myös opettavaisena. Pääsimme harjoittelemaan mukavaa myötätuulta, joka yltyi sellaisiin puuskiin, että koettiin aikaisempaa haastavampi reiviharjoitus. Reivivirityksissä on selvästi kohentamisen varaa, ja kapteeni onkin jo tarttunut asiaan.
Piristäviä ilta- ja aamu-uinteja satamissa, joissa olimme ainoa vene. Opimme ja koimme vaikka mitä, tutustuimme veneeseen ja vene meihin. Ensi-ihastus alkaa syventyä ystävyydeksi. Reissu päättyi Hankoon, jossa ystävien kanssa ihana, aikainen (rajoitusten puitteissa) illallinen meille ennestään tuntemattomassa mainiossa Elvanissa, joka vielä muistetaan.
Miehistön vaihtohetkeä lauantaiaamuna valaisi aurinko, ja taas tuli haasteita: plotteri kiukutteli. Saimme veneen ja nuorison ehjänä kotisatamaan. Sittemmin plotteria on fiksattu.
Kotona elämää ovat leimanneet muistilistat, kapteenin ajelut vene- ja muissa rakentelukaupoissa pyydystämässä härveleitä ja hilavitkuttimia, ja kapteenskan haaste: annoin ylipuhua itseni tekemään sisälle pikku lokeroston puhelimille, ja ulos ison lokeroston kartalle, puhelimille, vesipulloille, hanskoille yms. jne. Onpelutehtävänä näennäisen helppo: napakasta kankaasta ommellaan suorakulmaisia kappaleita kiinni toisiinsa.
Mutta huh sitä mittailua ja suunnittelua. Meinasin ihan hyytyä kun toin kotiin lupaavan kaksimetrisen mustaa, ulkoilmaelämää kestävää kangasta ja tarranauhan pätkiä. Missä järjestyksessä mikäkin pala kiinnitetään kohdalleen, jotta tukitangot pääsee vielä lopuksi laittamaan, ja jotta päällekkäiset taskut on mahdollista tehdä? Miten kolmiulotteisuus puhelimille ja vesipulloille tarkoitettuihin taskuihin? Ja missä vaiheessa tarrapalat? Siis umpikujien välttelyä.
Paniikki helpotti sitä mukaa kun homma eteni. Jokainen onnistunut ratkaisu nakersi jännitysmöykkyä pienemmäksi. Viimeiset taskut olivatkin jo ihan naurettavan helpot. Nyt vielä suutarilta metallireunaiset reiät reunoihin, niihin ohuet köydet, joilla komeus kiinnitetään kaiteeseen. Ja siis vasta niiden reikien jälkeen ne tukitangot…
Ompelu piti kuitenkin keskeyttää viime viikonlopun purjehdusmatkan ajaksi. Sattuikin kohdalle kesä! Ihanaa kevyttä sivumyötäistä. Taas uusi haaste: genaakkeri esille ja skuuttinaruja etsimään. Olemme käyttäneet genaakkeria harvoin, joten se on pitänyt ennenkin joka kerta opetella uudelleen. Nyt kyseessä oli uusi purje, uudessa veneessä. Kesti kauan mutta onnistui, ja vauhti parani palkitsevasti.
Ilta- ja aamu-uinnit eivät olleet enää sankaritekoja, vesi ei ollut kovin kylmää. Ilta mitä ihanin, ja aamulla hissuksiin kotiinpäin. Luovi sujuu jo hienosti, ja jopa kallistuskokkailu sisällä onnistui.

Ukkospuuska yllätti, tuuli joka suunnasta ja kovaa. Satoikin. En ehtinyt pukeutumaan sadeasuun, kun piti reivata. Melkoisen taistelun jälkeen purje reivattiin, tuulikin hellitti, sade ei niinkään. Uitettuna rottana kuittasin taas yhden opin ja onnistumisen ja vaihdoin vaatteet loppumatkaa varten.
Nyt edetään pitkän lomapurjehduksen lähtölaskentaan.

Ei ehkä nuorruta, mutta tulee nuoruus mieleen

En tiedä, millä ajalla loistava Salmerin telakka korjasi moottorin vaihteen, ei entisenlaiseksi vaan paremmaksi, ja millä tempulla saivat uudet rappuset hankituksi ja asennetuksi, mutta niinpä vain pääsimme lähtemään alkuperäisen suunnitelman mukaan viime lauantaina iltapäivällä. Jännitti aivan tolkuttomasti. Toimiiko kaikki lopulta, ja osaanko toimia, kun kaikki on erilaista kuin edellisessä veneessä. Helpotti, asia kerrallaan. Pakki toimi. Päästiin ehjänä laiturista. Kapteeni ohjasi taitavasti väljemmille vesille, ulos Ukista. Saatiin isopurje ylös. Fokka esiin. Vene kallistui luvatusti ja alkoi kiitää ylemmäs tuuleen kuin mitä olemme millään veneellämme kokeneet. Reivikin päästiin kokeilemaan tuulen vahvistuessa, sekin toimi. Saatiin aikanaan purjeet alas asiallisesti.

Saavuimme illalla viluisina, nälkäisinä ja onnellisina Katanpään satamaan, ja rantautuminen sujui hienoiten ikinä, tyynessä satamassa. Kaikki on sopivasti pienempää ja kevyempää kuin edellisessä veneessä, mikä oli vaihdon tarkoituskin. Ankannokka ja raput ovat helpot. Puomi on sopivan matalalla, joten pystyn laittamaan purjeen suojan paikalleen ilman sirkustemppuja. Ihan kuin joskus nuorena.

Katanpäässä näyttää olevan käynnissä monenlaista kohennusta ja rakentamista. Olemme jo kahdesti aikaisemmilla käynneillä kiertäneet linnoitukset, kasarmit ja vankilat, nyt voitiin keskittyä perustarpeisiin. Ateria ja nukkumisolosuhteet kuntoon.

Osa tavaroista on jo paikallaan, mutta missä? Kaikkea piti etsiä. Isompi osa ei ollut paikallaan, mihin ihmeeseen laitetaan? Järjestelemme tätä vielä kaiken viikkoa. Kaikki on ahtaampaa kuin viime kesänä, ihan kuin joskus nuorena.

Toinen purjehduspäivä, eilen, tarjosi luoviharjoitusta koko rahalla. Nousukulma on palkitseva ja kallistuskulma tarkoittaa, että lounastarjoilu ei ole kuin viime vuonna, ihan kuin joskus nuorena.

Lämpötila oli kesäiset +8 C, mutta ei tullut kylmä, koska sain hoitaa fokan puolelta toiselle käännöksissä. Edellisessä veneessä oli itseskuuttaava fokka, joten siellä ehti paremmin palelemaan.

Ystävien kesäkodin satama tarjosi laituripaikan lisäksi saunan ja illallisen. Ihan kuin nuorena, ja aina. Ihanaa.

Epävarmuuden sietoa, kevyesti

Kevyesti, koska en vähättele raskaita epävarmuuksia, kuten toimeentuloon tai terveyteen liittyviä, enkä niistä vitsaile. Venekesään valmistautuminen sisältää hurjasti suunnittelua, aikatauluja ja muistilistoja, ja aherrusta niiden mukaan ja muutenkin. Kaikki edistyy, vaikkakin suunniteltua hitaammin. Jaksaa jaksaa. Sitten pelkkä aherrus ei riitäkään, vaan päästään sietämään kevytepävarmuutta. Tuleekin jokin uusi vika, joka pitää vielä korjata. Telakalla on kalenterit totaalisen täynnä, ja kaupat myyvät edelleen eioota. Varsinaisten listojen oheen tulee muutoslista: keille pitää kertoa, ettei tavatakaan. Keille taas, että voitaisiinkin tavata. Onnistuuko nuorisolle suunniteltu osuus uudessa kuviossa. Jne. Aletaan vähitellen sopeutua viivästykseen. Sitten telakalla onkin, kaiken kiireen keskellä, korjattu se pieni vika ja se tarvike onkin saatu tilatuksi. Voidaankin lähteä! Palataan alkuperäisiin hankinta- ja pakkaussuunnitelmiin. Revitään se muutoslista. Ensin tämä riepottaa kapteenskan tunne-elämää, kunnes rauhoittuminen nostaa uudelle, ylevästi lauhkeammalle tasolle. Lootusasentoon en taivu mietiskelemään, mutta on seesteinen olo.

Vietimme viime viikolla pari koleaa päivää telakalla, juuri ennen tätä tämänhetkistä kesää. (Ja pääsemme tulevalle retkellemme uuteen koleaan.) Päätimme jäädä Uuteenkaupunkiin oikein yöksi, jottei aikaa hassaantuisi autolla ajeluun. Olisi mukava matkaillakin, ja vaikka syödä ravintolassa. Hotelli varattiin, Aittaranta osoittautuikin nätiksi ja mukavaksi. Ravintolat eivät kuitenkaan olleet meitä varten, raadoimme melkein klo 20een ja ravintolat menivät kiinni jo klo 18. Siihen sentään varauduimme: pakastimesta omatekoisen pizzan jämiä mukaan, samoin puoliksi juotu – vai puoliksi täysi? – punaviinipullo. Huoneessa oli mikroaaltouuni, ja saimme sinne lautaset ja kahvelit. Ennen kuin uunille ja viinille päästiin, aherrettiin päivä +3 C lämmössä ja tihkusateessa. Kapteeni paleli enemmän kuin kapteenska – sisällä siivotessa ja pesetettyjä patjojen päällyksiä vaahtomuovin päälle pakottaessa tuli lämmin. Lämmin kyllä helpotti heti kun pysähdyin.

Hotellissa nukutun yön jälkeen päivä valkeni aurinkoisena, ja lämpötilakin nousi noin 9 asteeseen. Kylmä siinäkin vielä tuli, jos ehti oleskella. Edellinen omistaja ja nykyinen kapteeni laittoivat purjeet paikoilleen ja tarkenivat oikein hyvin. Mentorointi oli kapteenille kovin tervetullut, kaikissa veneissä kun on omat konstinsa. Lopuksi siirrettiin vene huoltolaiturilta parempaan paikkaan. Siinä matkalla napsahti jokin vaijeri, ja laituria lähestyttäessä pakki ei enää toiminutkaan. Vauhdilla päin laituria, rikkomaan upouudet hienot raput, jotka oli asennettu upouuteen hienoon ankannokkaan. Tästä sitten alkoi epävarmuuden poteminen, joka nyt näyttää olevan ratkeamassa.

Mastoa ja mittailua

Taas käyty veneellä. Vesi kimalsi ja lämpötila ylitti jo juhannussään (meidän porukoissa juhannussää tarkoittaa noin +9 C). Sopiva tunnelma miettiä veneilyä.

 

Katsastusvarusteisiin kuuluu tutkaheijastin, joka kiinnitetään vanttiin aika korkealle, selvästi maston puolivälin yläpuolelle. Tämä asiahan on ihan selvä, mutta silti kapteeni saa olla ylpeä itsestään ja minä kapteenista: Kapteeni muisti tämän asian nyt, kun masto vielä makoilee vaaka-asennossa telineessä noin olkapään korkeudella.  Helppo pikkuhomma kasvaa isoksi, jos masto on jo pystyssä ja sinne ylös pitää hilautua laittamaan tutkaheijastinta paikalleen. Useimmat pitävät mastoon menoa ikävänä, ja kun askarteluun tarvitaan mieluiten kolme kättä, ja pelokas asentaja pyrkii kuitenkin takertumaan mastoon ainakin yhdellä kädellä, menee homma todella ikäväksi. Onneksi telakalta sai ostaa tuon tutkaheijastimen, joten tärkeä oivallus ei mennyt hukkaan.

 

Toinen pikkuhomma: vanttiruuvien putsaus ja rasvaus. Helppoa ja kevyttä, mutta myöhäistä sitten kun masto on pystyssä ja kyseiset ruuvit on kiristetty, jotta masto pysyisikin pystyssä ja oikeassa asennossa. Homma sopi kapteenskan lahjakkuusrakenteeseen, vaikka onkin hiukan mukavuusalueen ulkopuolella.

 

Uudessa veneessä on kaikki erilaista (lue: pienempää). Kapteeni mittaili paikalleen vasta ostettua telinettä, johon kelataan poijuköysi, jotta voimme hoitaa poijuun kiinnittymisen ja laiturin lähestymisen totuttuun tapaan. Teline näyttää melkein mahtuvan. Toivoa on sen verran, että pidetään se ja kokeillaan käytännössä. Jos se lopulta estää poijuköyden kiinnittämisen knaapiin tai muita tarpeellisia hommia, siitä pitää luopua. Mutta emme halua luovuttaa suosiolla.

 

Kapteenskana touhusin päävastuualueellaani. Mittailin keittiön ja salongin kaappeja ja testailin pastakattilaa allaskaappiin. Kattila taitaa mennä vaihtoon, pienempi saa riittää. Seinäkaapit näyttävät näppäriltä ja odotan innoissani astioiden ja ruokatavaroiden sijoittelua niihin. Kaapit ovat kuitenkin kovin pieniä, joten esineiden ulottuvuuksia pitää mittailla, ettei viedä toivottomia möhkäleitä sinne. Kuin pieni muutto: tavaraa pitää taas karsia. Se on kivaa.

 

Muutenkin homma edistyy telakalla ja kotona. Istuintyynyjä tilattu. Katsastusvarusteiden lista on samalla suurelta osin ostoslista.

 

Älkää kysykö, mitä tuo nätti potkukelkka tekee veneiden seurassa.