Venematkat, Tove Jansson ja heterotopiat

On vaikea ajatella Tove Janssonia ajattelematta merta. Ja muumikirjat lukeneille on vaikea ajatella merta ajattelematta Tove Janssonia. Luin joitakin vuosia sitten Sirke Happosen tutkimuksen Vilijonkka ikkunassa (2007, WSOY). Siinä on käytetty käsitettä heterotopia Muumilaakson juhlien analysointiin. (Teoksessa on useita muitakin teemoja, suosittelen!) Muistin äsken, että lukiessani kuvittelin oivaltaneeni jotain syvällistä, ja kaivoin nyt venematkalta palattuani teoksen esiin.

Happonen viittaa Foucault’n ajatukseen heterotopiasta, joka liittyi 1960-luvulla alkaneeseen laajempaan keskusteluun sosiaalisesta ja historiallisesta maantieteestä. Foucault myös haastoi ajallisuutta korostavan historismin ja periaatteet kehityksestä ja kehityksen katkoista. Tässä viittailen tekstiin, jota luulen melkein ymmärtäväni.

Foucault’n heterotopia on paikka kaikkien muiden paikkojen ulkopuolella, mutta todellinen tila, jolla on myös tarkka sijainti. Kyse ei siis ole utopiasta. Tällainen vastakkaispaikka on samanaikaisesti konkreetti ja abstrakti. Esimerkkejä heterotopioista ovat juna, vene, siirtokunta, armeija jne. Myös vaikkapa sauna ja puutarha käyvät esimerkeistä. Vene on oikea perusheterotopia, paikka ilman paikkaa, olemassa itsekseen ja samalla alttiina aavalle merelle.

Heterotopioissa on samoja piirteitä kuin peruselämämme puitteissa, mutta myös suuria eroja ja äärimmäisiä vastakkaisuuksia. Vastakkaispaikassa, siis nyt vaikka venematkalla, voi olla tiukempia sääntöjä  ja rajoituksia kuin normaalielämässä, mutta toisaalta myös vapauksia, jotka eivät ole peruselämässä mahdollisia. Kummastakin voi kaivata toiseen, ja kummassakin voi nauttia asioista, jotka toisessa ovat saavuttamattomia. Yhdessä paikassa opittua voi jossain määrin siirtää toiseen.

Venematka on muutakin kuin keino irtautua mukavalla tavalla normaalielämän asioista vähäksi aikaa

. Se on toinen, kokonainen todellisuus, joka on kaiken aikaa olemassa, ja jonne voi siirtyä kunhan toimittaa tarpeelliset valmistelut. Historistinen ajatus kalenterissa peräkkäin olevista viikoista ja niiden sisällöistä ei ala läheskään ymmärtää venematkan merkitystä.

Kapteenskan polviraportti

Useamman kerran olemme sitä riemuinneet, että lähdimme reteesti purjehtimaan, vaikka polveni oli hiukan epävarma keväisen leikkauksen jäljiltä. Polvi on edelleen epävarma, mutta olen selviytynyt lähes kaikista kapteenskan ja gastin tehtävistä. Sisähommissa ei ole mitään ongelmaa. Pikku kävelyretket olen sipsuttanut mukana asiallisesti, mutta hitaammin kuin joskus. Eväät on ostettu, pyykit pesty.

Purjeiden hoito ja muut purjehdushommat sujuvat myös. Paitsi kaksi tärkeää asiaa. Isopurjeemme ei laskettaessa tule suosiolla kokonaan alas, vaan sitä pitää käydä maston luona auttamassa. Puomi on aika korkealla. Aikaisemmin kiipesin maston ensimmäiselle askelmalle (niitä on kaksi) ja kurkotin purjeen yläkulman ja lopulta nostimen käteeni ja kiinnitin nostimen niin, että se lukitsee purjeen paikoilleen.  Tälläkin reissulla tein näin kaksi kertaa. Toisella kerralla jo uskoin, että toipilaspolvi ei halua ponnistaa koko painoani korkealle.

Konstit on kuitenkin monet. Keksillä saan fallista kiinni ja homman kuntoon.

Se toinen tärkeä asia: maihin meno keulasta on kurjaa. En uskalla ponnistaa toipilaspolvella vauhtia, enkä tömähtää sen varaan maihin. Olemme käyttäneet keula-ankkuria lahdilla ja tulleet sivuttain polttoaine- ja septilaitureille ilman dramatiikkaa. Mutta keulaa laituriin tuotaessa olen yleensä saanut apua ystävällisiltä ystäviltämme tai kohteliailta vierailta veneilijöiltä. Vain kerran jouduin rohkaistumaan, onneksi oli mahdollisimman helppo laituri ja sää. Ja viereisessä ravintolassa oli yleisöllä mielenkiintoista seurattavaa.

Nokka kotiinpäin

-->

Kun valmistelimme lähtöä Kustavista kaiken kyläilyn ja oleilun jälkeen, tajusin, että edessä olevan vajaan viikon pituisen purjehdusretken voisi myös tulkita kotimatkaksi. KÄÄK! Heti tuli mieleen pyykki siivous työt toiset työt postit seuraavien  reissujen  suunnittelu hankittavat paperit… Pyörin näitä miettien yöllä punkassa. Ei fiksua. Mikään asia ei edistynyt. 

Viisaampi ote asiaan löytyi aamulla: Aloin ahnehtia maisemia, tuulen tuntua, valoa, ääniä ja tunnelmaa kuin varastoon. Ja aloin nauttia jäljellä olevista päivistä, joista riittää omaksi retkekseen.

Muistaakseni kotiinpaluupaniikista selviydyttyä alkaa taas uusi hieno elämän jakso maissa. Nyt kuitenkin ajatus tuntuu etäiseltä ja vieraalta.

Maailman parhaat munkit - jaettu ensimmäinen sija

Kyläily Kustavissa jatkui. Sivistyttiinkin välillä: kävimme kahdessa Volter Kilpi –tilaisuudessa. Albatrossin tarina oli erityisen huikea. Kaatosade vahvisti tunnelmaa. Vissi humaus toimi myös ilman kaatosadetta. Loistavia näyttelijäsuorituksia.

Ne munkit: edellisestä kyläpaikasta veneelle palatessamme poikkesimme Keramiikkapajaan (ja muihin käsityöläispajoihin ja kauppoihin) isäntiemme kanssa. Oli tiedossa, että siellä saa Maailman Parhaita Munkkeja. Erityisesti munkkirinkilöitä.

Vielä lämpimät munkit olivatkin maineensa veroiset. Suloista syntiä. Tänään seuraavassa, Volter Kilpi -tapahtumat meille järjestäneessä kyläpaikassa kuulimme toisista Maailman Parhaista Munkeista, joita tarjoaa Kustavin Talouskauppa. Taas veneelle palatessamme, tämänkertaisten isäntien kanssa, kävimme munkkikahveilla. Saimme tuoreita, omenahillotäytteisiä munkkeja. Ah nami.

Nyt suunnittelemme jo Kustavista poistumista, munkeista huolimatta.

Kalaherkkuja ja vanhaa tavaraa

Kustavissa on noin 800 vakituista asukasta ja 3500 kesäasuntoa. Tunnemme näköjään useita näistä kesäasukkaista, nyt olemme toisessa Kustavin kohteessamme. Elämä on ihanaa näissä kauniissa paikoissa mukavien ihmisten kanssa.

Kalastusta perusteellisesti harrastava isäntä savusti ensimmäiselle ateriallemme siikaa. Siikaa tuli keväällä parhaina päivinä parikymmentä päivässä, joten pakastimessa oli mistä ottaa. Savustuslaatikon juju on, että kalat laitetaan pystyasentoon, selkä alaspäin, maha ylöspäin. Tulee mehevää! Samalla aterialla oli tarjolla paikallisia silakkapurkkeja. Nami.

Harjoitimme kevyttä turismia ja ajelimme Uuteenkaupunkiin, jonka vierasvenesatama on todella hieno, ja tällä kertaa todettiin parkkipaikatkin hyviksi. Kävimme sekä rannassa että hieman kauempana vanhan tavaran kaupoissa. Emme kaikissa  - niitä on loputtomasti. (kuvia)  Tavaraa olisi tarjolla joka tarpeeseen ja vähän muutenkin.

 

Isäntä oli laittanut edellisen illanvieton päätteeksi graavia siikaa tekeytymään. Mikä ihana alkupala paikallisen saaristolaisleivän päällä!  Emännän yrttimaan tuotteet hienostivat myös kanapadan.

Nyt on välimeren henkinen lohikeitto tekeillä. Palasimme juuri kyliltä.  Kustavin Tuulentuvan vintillä perehdyimme hurmaavaan pikku taidenäyttelyyn, jossa oli useita erilaisista takeista tehtyjä, ilmeikkäitä koiria. Taiteilijan nimi on Johanna Havimäki.

Kustavissa on myös tavaraa tarjolla: Keltaisessa puodissa on ihan kaikkea, muun muassa houkuttelevia neulelankoja ja ohjeita. Vanhassa navetassa on vanhaa tavaraa. (kuvia)

Tandooritaivaassa Kustavissa

Kolme viikkoa kanssamme purjehtineet matkakumppanimme 

asettuivat saarellensa. Hyvästelymme kesti useita päiviä ja sisälsi saunailtoja, grillipäivällisiä ja silakkaa kaikin tavoin valmistettuna. Lopuksi laituriin saatiin toisetkin ystävät, joiden kanssa matkamme jatkui seuraavaan kyläpaikkaan.

Illan isäntä muurasi viime kesänä kuistin viereen tandooriuunin. Silloin ihastelimme sitä vasta esteettisenä ja käsityötaidollisena luomuksena. Nyt pääsimme asiaan. Illallisen pääruoka oli tandoorikana. Lihapalat marinoidaan jugurtissa, jossa on mukana noin kahvikupillinen intialaisia mausteita. Lihat laitetaan vartaisiin, päähän toppariksi raaka peruna. Vartaat laitetaan uuniin, joka on lämmitetty valmiiksi leppäpuuta polttamalla. Tulos on ihanan mehevä ja maukas.

Emäntä taikoi pöytään myös omatekoista naan-leipää. Osaan tätä arvostaa, koska olen itsekin yrittänyt. Yrittelyni tulokset olisivat sopineet savikiekkoammuntaan harjoitusmateriaaliksi. Eiliset ihanat naanit paistettiin kuitenkin mökin keittiössä eikä tandooriuunin seinissä, kuten Intiassa.

Matka jatkuu seuraavaan kyläpaikkaan, kalaruokaparatiisiin.

Yksi krog ei löydykään, ja toinen on palanut. Hyvä sauna Ruotsissa!

Ensimmäinen kunnon sadepäivä tällä matkalla (aikaisemmat sateet ovat hienotunteisesti ajoittuneet aamuyöhön).  Etsimme Vindö – Djuröbadenista krogia, jonka piti siellä oleman ruotsalaisen saaristopurjehdusraamatun Arhoma – Landsort mukaan. Paikka ei vastannut puhelimeen päivän mittaan, mutta menimme katsomaan. Suojaiselle lahdelle ajettiin sisään noin veneen levyistä väylää pitkin, kaislikon ja kallion välissä. Ei löytynyt krogia, ei pensionaattia, ja laituripaikat olivat kaikki privaatteja. Eteenpäin: saman kirjan mukaan ankkurilahdelle Säck – Krokholmsvikeniin. Ei ollut omaperäinen idea, mutta mahduimme mukaan ja ankkuri tuntui pitävän. Ja olihan meillä ruokaa veneessä. Nukuimme kuitenkin aika huonosti, tuulet vaihtelivat ja veneet pyörivät lahdella.

Reippaassa sivumyötäisessä (korkein lukema tuulimittarissa 17 m/sek) viiletimme Fejaniin, joka on yksi Ahvenanmeren ylityksen lähtö- tai saapumispaikoista. Taas pääsimme harjoittelemaan mooring-köysien kanssa.  Ystäväkapteenimme auttoi useita vieraitakin veneitä säätämään olemisensa köysiin, ja ansaitsisi kunniasatamakapteenin arvon palveluksistaan.

Ruotsissakin on hyvä sauna! Fejanin rantasauna lämmitetään puilla, ilma on hyvä, löylyt kunnolliset, isosta ikkunasta on hieno näkymä satamaan ja uimalaiturilta on rappuset mereen.

Fejanin krog paloi äskettäin. Tilalle on hankittu keittiöksi ravintolalaiva, ja ”sali” on rannassa ulkoilmassa. Hyvää oli.

Ulkosaaristossa

Vielä on aikaa edetä etelään päin.  Purjehdimme Huvudskärille, jossa on majakka ja pieni yhdyskunta punaisia taloja. Ystävämme löysivät kallionkolon, johon asettuivat peräankkurin, pitkien köysien ja kiilojen avulla. Me etsimme ankkuripaikan. Kumijollalla soudettava etäisyys ystävien päivällispöytään näytti kyllä huolestuttavan pitkältä.

Toinen kapteeni sitten luki tekstiviestinä lähettämäni sääennusteen ja päätti, ettei paikka kallionkolossa olekaan hyvä, ainakaan enää aamulla, kun siitä pitäisi lähteä sivutuuleen. Irti kiilat ja köydet, ankkuri ylös, ja yhteysaluslaituriin. Paikallinen tillsynsman antoi siihen luvan puhelimessa. Me siirryimme sinne myös, ja pian kolme muutakin venettä, jotka alkoivat miettiä tuulen kääntymisen vaikutuksia aamuiseen lähtöoperaatioon. Kaksi venettä asettui meidän veneisiimme kiinni, koska laituriin ei mahdu sentään mitä tahansa.

Koko tämä pieni saariryhmä on luvattoman kaunis: sileitä vaaleita luotoja, punaisia mökkejä, vaikuttavia rantakallioita ja auringossa kimaltavaa merta. Nyt olemme tukevasti hienossa laiturissa ja pääsemme pian syömään.

Melkein hotellielämää Smådalarössä

Kapteenska tilasi runsaan päivän hyvää työaikaa netin äärellä. Kunnollinen nettiyhteys on harvinaisuus näillä reissuillamme. Asetuimme kahdeksi yöksi Smådalarö Gårdin satamaan. Jyrkkä rinne vie hotellille, jonka mukavassa salongissa netti toimii, satamaan asti se ei yllä.

Kapteeni korjasi ensimmäisenä iltana veneen vessan, josta seurasi luonnostaan vessan siivousvuoro kapteenskalle. Tästä selvittyä kapteenska pääsi tekemään ensimmäisen hyökkäyksen sähköposteihin ja työn kohteena olevalle sivustolle. Vielä suihkut ja kokkaamaan yhteistä ateriaa, ystävillä oli ollut edellisen illan vuoro, siis meillä nyt.

Ehjän päivän aluksi kapteeni purki hieman venettä, yhdisteli sähköjohtoja ja sai salongin lamput syttymään. Hienoa. Kapteenska pönkitti itsensä salongin pöydän ääreen työskentelemään. Iltapäivän edetessä piti taas siirtyä hotellille lähettämään päivän tuotoksia ja hoitamaan pankkiasioita.

Muu seurue lähti kävelyretkelle kohteena Dalarön kaunis lomapikkukaupunki. Sinne on yli viiden kilometrin matka kumpuilevassa maastossa. Hikiset mutta onnelliset retkeläiset käväisivät saunassa ja nousivat sitten pelastamaan kapteenskan työn ääreltä ravintolaan. Tällä kertaa kaikki otimme turskaa ja kyllä se oli herkullista.

Löpöä vaikeasti Möjassa, turvallisesti ankkurissa Ostholmenissa

Päätimme tarvita lisää dieseliä ja löysimme lähdeteoksesta tiedon, että Möjassa on båtmack. Sinne. Matkalla säksätti helikopteri, joka nosteli laivasta saareen oransseja paketteja. Mitä lie rakennustarvikkeita. Ei kai ollut talkooporukkaa saatavilla kuorman siirtämiseen.

Möjassa polttoainepumpun lähellä on matalaa, ystäviemme vene kynti mutapohjaa ja me emme sinne yrittäneetkään vaan asetuimme karmivalla metallikiskolla kehystetyn ulomman laiturin päähän. Löpöä sitten kannettiin kanistereilla ja kaadettiin tankkiin.  Kauppa rannassa varmaankin perustaa toimintansa ennakkotilauksiin koska satunnaiselle kulkijalle tilanne hyllyillä näytti aika vaatimattomalta.

Äkkiä pois vaikeasta rannasta ja helikopterin metelistä. Yöksi menimme Ostholmeniin, jossa jo kellui lukuisia veneitä, ruotsalaisia, hollantilaisia, ja sitten me. Paikka on valtavan kaunis ja yltiösuojainen. Ankkurissa saa hyvät yöunet ja aamulla hyvät aamu-uinnit. Muu seurue kävi maissa saunassakin, kapteenska ei halunnut jyrkille rantakallioille polvea haastamaan (eikä oikein saunaankaan).

Avoimempi meri on kuitenkin ihan vieressä ja siellä mahtui tuulemaan. Teimme rauhallisen yön jälkeen hienonhienon luovikiitokallistuspurjehduspäivän kahdella reivillä. Eväät olisi ollut hyvä tehdä, mutta tuli kuitenkin espressot keitetyksi voileipien jälkiruoaksi.

Öregrund on huomattava puukaupunki

Jatkoimme vielä hiukan pohjoiseen eli uusiin maisemiin. Öregrund on nätti, laaja, hyvin säilynyt puukaupunki. Satama on siinä keskellä. Satamassa on Välimeren meininkiä, eli veneiden kiinnitys pohjassa viruvien köysien avulla. Mitään ei lopulta mennyt rikki.

Söimme ihanan kala-aterian, kolme erilaista tilausta, Villan-nimisessä ravintolassa sataman lähellä. Taisi olla toinen kerta tällä reissulla kun söin turskaa, ei jää viimeiseksi.

Ruotsalaisten loma oli vasta alkamassa, joten pesutupaan ei ollut ruuhkaa. Meillä oli jo runsaasti tuskanhikeä purjehduskerrastossa ja pyjamissa, ja muutakin oli kertynyt pyykkipussiin. Aamulla toteutimme kaikkien aikojen toimivimman satamapyykkioperaation: koneet toimivat, maksuun ei tarvittu kassillista tietynlaisia kolikkoja vaan sen voi suorittaa satamakonttoriin, eikä kukaan hengittänyt jonossa niskaan.

Veneen pakkaamisessa käytettävät muistilistat ovat vuosien mittaan

kehittyneet lähes täydellisiksi. Nyt löytyi yksi puute: polven hautomiseen käytettävää kylmäpussia ei ollut mukana. Kapteeni yritti sellaisen ostaa apteekista, mutta palasi ICAsta mukanaan kassillinen jääpaloja. Pussi sullottiin veneen jääkaapin pikkuruiseen jäälokeroon, ja sieltä otetaan pikkupussillinen kerrallaan polvea lepyttämään.

Grisslehamnista Grisslehamniin, ja huviretki museoon

Grisslehamnin Fiskehamnista on maantietä pitkin vartin kävely Grisslehamns Marinaan. Veneellä matkaa tehtiin puoli päivää, ensin Ahvenanmerelle koukaten ja sitten leppoisaa sisäsaaristoa. Pidimme päivän lomaa purjehdusmatkasta ja teimme ystävien veneellä huviretken Väddön kanavaa pitkin, Älmstan ohi ja Roslagenin merenkulkumuseoon. Museo on sympaattinen.  Sinne on kanavan rannasta jonkinmoinen kävelymatka polkuja ja niittyjä pitkin, ei kuitenkaan liian vaativa kapteenskan kyynärsauvoille. Grisslehamnin ja Eckerön välillä soutamalla hoidettu postiliikenne on aina yhtä vaikuttava ajatus. Eckerössähän on oikein postimuseokin.

Päivä taisi olla ensimmäinen tukevasti kesäinen tällä matkallamme. Kanavan rannoilla lötkötti ja pomppi kesästä nauttivia aikuisia ja lapsia. Matkalla on 17 metrin korkeuden lupaava silta, jonka ali meidän mastomme ei olisi mahtunutkaan, ystävien siinä ja siinä. Vielä odoteltiin tasatunnein tapahtuvaa pienemmän sillan avaamista mennen tullen.

Illalla söimme Marinan Ångbåtsbryggan-ravintolassa hampurilaiset huopiin kietoutuneina.