Ensimmäinen kunnon sadepäivä tällä matkalla (aikaisemmat
sateet ovat hienotunteisesti ajoittuneet aamuyöhön). Etsimme Vindö – Djuröbadenista krogia, jonka piti siellä
oleman ruotsalaisen saaristopurjehdusraamatun Arhoma – Landsort mukaan. Paikka
ei vastannut puhelimeen päivän mittaan, mutta menimme katsomaan. Suojaiselle
lahdelle ajettiin sisään noin veneen levyistä väylää pitkin, kaislikon ja
kallion välissä. Ei löytynyt krogia, ei pensionaattia, ja laituripaikat olivat
kaikki privaatteja. Eteenpäin: saman kirjan mukaan ankkurilahdelle Säck –
Krokholmsvikeniin. Ei ollut omaperäinen idea, mutta mahduimme mukaan ja ankkuri
tuntui pitävän. Ja olihan meillä ruokaa veneessä. Nukuimme kuitenkin aika
huonosti, tuulet vaihtelivat ja veneet pyörivät lahdella.
Reippaassa sivumyötäisessä (korkein lukema tuulimittarissa
17 m/sek) viiletimme Fejaniin, joka on yksi Ahvenanmeren ylityksen lähtö- tai
saapumispaikoista. Taas pääsimme harjoittelemaan mooring-köysien kanssa. Ystäväkapteenimme auttoi useita
vieraitakin veneitä säätämään olemisensa köysiin, ja ansaitsisi kunniasatamakapteenin
arvon palveluksistaan.
Ruotsissakin on hyvä sauna! Fejanin rantasauna lämmitetään
puilla, ilma on hyvä, löylyt kunnolliset, isosta ikkunasta on hieno näkymä
satamaan ja uimalaiturilta on rappuset mereen.
Fejanin krog paloi äskettäin. Tilalle on hankittu keittiöksi
ravintolalaiva, ja ”sali” on rannassa ulkoilmassa. Hyvää oli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti