Kustavissa on noin 800 vakituista asukasta ja 3500
kesäasuntoa. Tunnemme näköjään useita näistä kesäasukkaista, nyt olemme
toisessa Kustavin kohteessamme. Elämä on ihanaa näissä kauniissa paikoissa
mukavien ihmisten kanssa.
Kalastusta perusteellisesti harrastava isäntä savusti
ensimmäiselle ateriallemme siikaa. Siikaa tuli keväällä parhaina päivinä
parikymmentä päivässä, joten pakastimessa oli mistä ottaa. Savustuslaatikon
juju on, että kalat laitetaan pystyasentoon, selkä alaspäin, maha ylöspäin.
Tulee mehevää! Samalla aterialla oli tarjolla paikallisia silakkapurkkeja.
Nami.
Harjoitimme kevyttä turismia ja ajelimme Uuteenkaupunkiin,
jonka vierasvenesatama on todella hieno, ja tällä kertaa todettiin
parkkipaikatkin hyviksi. Kävimme sekä rannassa että hieman kauempana vanhan
tavaran kaupoissa. Emme kaikissa -
niitä on loputtomasti. (kuvia)
Tavaraa olisi tarjolla joka tarpeeseen ja vähän muutenkin.
Isäntä oli laittanut edellisen illanvieton päätteeksi
graavia siikaa tekeytymään. Mikä ihana alkupala paikallisen saaristolaisleivän
päällä! Emännän yrttimaan tuotteet
hienostivat myös kanapadan.
Nyt on välimeren henkinen lohikeitto tekeillä. Palasimme
juuri kyliltä. Kustavin
Tuulentuvan vintillä perehdyimme hurmaavaan pikku taidenäyttelyyn, jossa oli
useita erilaisista takeista tehtyjä, ilmeikkäitä koiria. Taiteilijan nimi on
Johanna Havimäki.
Kustavissa on myös tavaraa tarjolla: Keltaisessa puodissa on
ihan kaikkea, muun muassa houkuttelevia neulelankoja ja ohjeita. Vanhassa
navetassa on vanhaa tavaraa. (kuvia)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti